maanantai 20. marraskuuta 2006

Hulinaviikonloppu

Viikonloppu oli yhtä hulinaa. Perjantaina tuli Maria taas kylään. Olin aivan villinä kun odoteltiin bussipysäkillä ja tajusin, että Maria nousee kohta bussista. Sitten kun se tuli, hypin sitä vasten ja koitin nuolla sen naamaa! Mutta ei se halunnut mun pusuja, kun olin just syönyt kakkaa metsässä.
Lauantaina tehtiin pitkä kävelylenkki aamulla ja sitten kotona yhtäkkiä ovikello soi ja ovesta astui sisälle Bertta! Se vaan juoksi suoraan mun lelujen kimppuun eikä huomannut Annia ja Mariaa lainkaan. Eikä mua. Mä hypin "ukkia" vasten ja halusin koko ajan että se rapsuttaa mun turkkia. Me käytiin koirapuistossakin ja me koirat mentiin ihan kuraan. Meillä oli kyllä hauskat keppileikit siellä! Sinne tuli pari muutakin koiraa ja mä hiivin koko ajan sen toisen perässä.
Bertta lähti auton kyydissä pois mutta pian sen tilalle tulikin Rasmus. Mä en olis halunnut että se tulee mun kotiin ollenkaan ja murisin sille. Jouduin sen jälkeen maahan makaamaan enkä saanut liikkua ollenkaan. Rasmus vaan kukkoili mun kotona! Törkeetä! Käytiin me Rassenkin kanssa koirapuistossa ja siellä oli ihan kivaa, en murissut ollenkaan ja me leikittiin ihan kiltisti.
Kaiken tän hässäkän jälkeen olin ihan poikki! Nukuin kuin tukki! Kävin illalla vielä Marian kanssa juoksulenkillä ja sitten jatkoin unia.
Sunnuntaina me tehtiin taas pitkä aamulenkki ja sitten lepäilin kotona. Oli kyllä makea viikonloppu. Nyt kelpaa taas levätä.

1 kommentti:

Rekku kirjoitti...

Terve Bertta!
Kiva oli nähdä pitkästä aikaa! Ja kohta nähdään uudestaan. Tulen sun luo leikkimään sun leluilla ja riehumaan sun kanssa.
Olet mun paras kaveri!