Hammashuolia taas

Voi minua! Olin tänään rokotettavana eläinlääkärissä, ja samalla tarkastettiin mua vaivanneet hampaat. Rokotukset meni ihan hyvin, napostelin samalla Frolicia enkä edes huomannut että piikkejä tuli niskaan. (Vaikka kyllä se rabies alkoi vähän ajan päästä kutittaa inhottavasti...)
Sitten tarkastettiin imusolmukkeet, korvat, silmät, pallit, sydän ja yleiskunto. Kaikki oli hyvin. Kunnes tultiin hampasiin... Eläinlääkäritäti oli sitä mieltä, että katkennut hammas pitää tutkia. Se yritti katsoa sitä jo nyt, mutta mä en halunnut. Se on niin kipeä, että siihen ei saa koskea ollenkaan. Me sovittiin, että menen lokakuun alussa rauhoitettavaksi, ja sitten tutkitaan hampaat ja otetaan röntgenkuva koko hammaskalustosta. Sen jälkeen selviää, mitä katkenneelle hampaalle tehdään. Joko se poistetaan kokonaan, tai sitten tehdään jotain juurihoitoa.
Aika kurjaa...

Ainoa hyvä puoli tämänpäiväisessä visiitissä oli, että mut saatiin vihdoin punnittua. Painan 33 kg, eli melkein 5 kg vähemmän kuin viime talvena! Olenkin nyt aika sutjakassa kunnossa, toisin kuin talvella. Olin silloin tuhti flatti.

Syyspäiväntasauslenkki

Me tehtiin tänään mukava pitkä syyslenkki, kun oli niin kaunis ilma ja on syyspäiväntasaus. Annilla oli kamera mukana, ja niinpä saatiin hyvä kuvasato lenkiltä. Me käveltiin ensiksi Huhkon kartanolle, sieltä Satakunnantielle ja sitten kierrettiin kuntopolkujen välissä metsässä. Kotiin tultiin Myllyn kauppakeskuksen takaa. Oli tosi hauska lenkki, ja kun loppumatkasta Annilla soi puhelin ja me chillailtiin nurmikolla hetki, mä sain kauheita hepuleita ja Villa ajoi mua takaa! Me haukuttiin kauheasti ja se kuului maailman toiselle puolelle asti.



Villa löysi tyhjän pullon ja mä yritin ottaa sen vanhemman oikeudella itselleni. Ei onnistunut. On se vaan kova mimmi tuo Villa.



Näytin parhaat akrobatiat, mutta ei auttanut. Pullo pysyi Villalla.

Suloisia nappuloita

Mulla on asiat hyvin: mun ruokakin on sydämenmuotoista!

Kolokoira

Muutkin ovat tehneet saman havainnon, että me flatit tykätään olla koloissa.

Häkkiin!

Olen vihdoin oppinut nauttimaan häkissä olemisesta. Huomasin, että siellähän on itseasiassa melko mukavaa. Ei Villa hyökkäile kimppuun eikä kukaan komenna pois tieltä. Häkki on mun oma paikkani, ja siellä saan olla rauhassa.

Metsällä

Viime lauantaina pääsin metsälle. Tarkoitus oli, että metsästäjät ampuvat lintuja ja sitten minä haen ne. Aluksi olin ihan innoissani! Muistin sen paikan, olin siellä aikaisemminkin metsällä.
Me kiivettiin kallioiden päälle ja tähystettiin lintuja. Mitään ei tapahtunut. Mua alkoi nukuttaa.

Sitten kuului pamaus ja lintu putosi maahan! Mä säikähdin, koska olin juuri lepäämässä. Lähdin hakemaan kyyhkyä kuitenkin ja löysinkin sen ilmavainulla. Otin sen suuhun, mutta siitä lähti ihan mielettömästi haituvia. Metsästäjä otti kyyhkyn multa ja kaivoi sen sydämen ja keuhkot mulle syötäväksi. Kyllä mä vähän mietin että voiko näitä syödä, mutta päätin että jos mä voin syödä kurkkua ja banaaniakin, voin syödä sydämen. Hyvää se sitten olikin.

Sitten me mentiin veneilemään. Olin ihan iloisella päällä, ja nuuhkin ilmaa innoissani.

Mutta sitten. Me asetuttiin passiin kaislikkoon, ja mä hermostuin. Alkoi hirvittää koko se tilanne, vaikkei yhtään laukausta edes ammuttu vielä. Mä hilseilin ja tärisin. Menin veneen lattialle makaamaan ja toivon vain että me lähdettäisiin kotiin.

En tiedä oikein mikä muhun meni. Heti kun lähdettiin takaisin rantaa kohti, mä olin taas ihan normaali oma itseni. Jotenkin mä vaan menin paniikkiin, enkä pystynyt toimimaan normaalisti.
Mä luulen, että jos mä vielä joskus pääsen metsälle, niin mä haluan että ammutaan rannasta veteen.
Mutta voi olla, etten mä enää mene metsälle. Ehkä mä joskus saan pikkuveljen, josta tulee parempi metsästyskoira kuin minusta. Mä olen vain tällainen arjen sulostuttaja ja kotikoira.