Olen taas muuttanut monta kertaa viikonlopun aikana. Ensin Nellan perheeseen syntyi vauva, ja me jouduttiin lähtemään keskellä yötä auton kanssa jonnekin. Me odotettiin Nellan kanssa autossa vaikka kuinka kauan ennen kuin päästiin pois. Me oltiin sitten Turussa pari päivää. Perjantaina mä pääsin Marian luo. Siellä oli epäilyttävän paljon Rasmuksen hajuja joka paikassa! Se on tainnut oikeasti olla Marian luona pitkään!
Jo perjantai-iltana mä näin Annin taas! Me nähtiin rautatieasemalla ja oli tosi kivaa. Mä pompin sitä päin monta kertaa enkä meinannut pysyä housuissani!
Lauantai meni mukavissa merkeissä Annin kanssa. Me oltiin kävelyllä Raisiossa ja oli ihan kivaa. Mä menin ihan kuraan. Kjäh kjäh.
Eilen me oltiin taas Raisiossa pitkällä kävelyllä. Illalla mä muutin taas takaisin Marian luokse. Kotiin mä en voi vielä mennä, kun siellä ei toimi hissi. Mä olen kyllä aikamoinen hienohelma kun en suostu kävelemään portaita. Jokaisella koiralla on omat hulluutensa. Nella esimerkiksi ei suostu laittamaan heijastinliiviä päälle. Se on sen mielestä ihan hirveän inhottava juttu. Mä taas en jännitä sitä yhtään, se on mun mielestä ihan hauskaa.
Marian luona on kyllä kans kierreportaat, mutta ei ne ole ihan hirveän inhottavat. Mä kävelen niitä ihan hyvin.
Nyt mua masentaa vähän, kun olen ihan sekaisin että missä mä oikein asun ja kuka mua hoitaa. Mä vaan nukun koko ajan.
maanantai 12. maaliskuuta 2007
Muuttoja
klo
15:32
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Voi Sellu, sä olet sellanen pieni sikoflätti! Täällä on ihan hirveä sotku, mutta syytön sä siihen oot, kun mä olen se, joka ei viitsi sua pestä.
Lähetä kommentti