Voi perhana, meillä oli viime viikolla taas hissiremontti! Se katala kone hajosi torstaina meidän aamulenkin jälkeen. Iltapäivällä kun oltiin menossa ulos, ei päästykään hissiin, vaan piti kävellä. Ja mähän en portaita kulje. Anni sitten joutui kantamaan mut, mutta mä olen niin painava, että me pidettiin välillä taukoja. Takasintulessa mä sentään suostuin kävelemään portaat ylös, koska se ei ole niin kamalaa.
Torstai-iltana mä en taaskaan suostunut kävelemään, vaan Annin piti kantaa mut. Kakkoskerroksessa me pidettiin taukoa, ja mä mietin jo hetken että pitäiskö mun vaan kävellä ne portaat niin päästäis helpommalla. Mä jo menin rappuihin ja lähdin menemään alaspäin, mutta sitten alkoikin pelottaa ja mun jalat alkoi täristä. Mä menin ihan paniikkiin ja vaan liuin portaat alas, vaikka Anni koitti rauhoitella mua ja piti kiinni mun pannasta ja masun alta. Sen kamalan kokemuksen jälkeen en enää yrittänytkään itse kulkea rappuja!
Perjantaiaamuna taas Anni kantoi mut alas, mutta sillä alkoi olla jo kädet tosi väsyneet joten me pidettiin monta taukoa.
Onneks perjantai-iltapäivällä kun oltiin lähdössä taas reissuun, hissi toimikin! Se oli korjattu ja mä pääsin ihan tosi nopeesti alas!
Me tultiin Turkuun taas ja mä jäin Nellan luokse koko viikoksi. Täällä on ihan kivaa, paitsi että noi pakkaa jotain ja on ilmeisesti lähdössä reissuun. Toivottavasti mun ei tartte matkustaa minnekään, sillä se on tosi tylsää. Mä ehkä meen takas kotiin sit kun noi lähtee jonnekin pitkälle matkalle.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2007
Hissi rikki
klo
22:07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sellu-parka! Ne portaat on ihan samanlaiset kuin täällä mun luona ja täällähän sä kuljet niitä ihan nätisti. Onneksi hissi on nyt kuitenkin kunnossa. Toivottavasti voitte pian muuttaa johonkin parempaan taloon.
Maria, sä et nyt ymmärrä. Mä olen vain pieni koira, enkä mä VOI kävellä niitä portaita kun ne on ihan kauheat. Kyllä sä ymmärtäisit jos olisit pieni flatti.
Lähetä kommentti