keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Kesäretki Luukissa

Olin eilen Luukissa. Hovivalokuvaajani unohti kameran kotiin, joten kuvamateriaalia ei ole tältä reissulta olemassa. Meillä oli kuitenkin tosi hauskaa! Mä uin monta kertaa ja tein pitkiä uintireissuja.
Yksi tiukkapipoinen pariskunta valitti, kun mä kekkuloin vapaana ulkoilualueella. Mä vaan istuin kiltisti Annin vieressä kun me tutkittiin opastaulua. Mä en edes katsonut niitä ihmisiä kohti, enkä ollut niistä millään tavalla kiinnostunut. Tietty on se laki, että koirat pitää olla kytkettynä taajamassa. En mä silti ole aina.
Sitten yksi nainen oli tosi iloinen kun mä kävelin Annin vierellä vapaana tosi mallikkaasti. Se hymyili mulle ja silitti mun kaunista turkkia. Sillä oli kotonakin flatti. Jotkut ihmiset on iloisia kun ne näkee hyvin käyttäytyvän vapaana olevan koiran, mutta toiset ihmiset näkee vaan vapaana olevan koiran.
Tapasin myös ihanan staffi-daamin, jolla oli juoksut. Olin aivan hulluna siihen! Yritin houkutella sitä uimaan mun kanssa, mutta ei se uskaltanut tulla.
Kaiken kaikkiaan oli mukava reissu!

Huomenna mä lähdenkin taas pitkäksi aikaa lomalle. Palaan kolmen viikon kuluttua reissusta. Anni jo itkee meidän pitkää eroa, mutta nopeastihan se menee. Mä pääsen järven rannalle lekottelemaan, ja aion ehkä saunoa joka ilta.

1 kommentti:

MariaKatriina kirjoitti...

Meille kaikille tulee hirvittävä ikävä Sellua!