lauantai 3. lokakuuta 2009

Bertta hoitokoirana

Eilen oli Bertan vuoro olla meillä hoitokoirana. Vähän me Villan kanssa ihmeteltiin, kun Bertta tuli kylään, ja jäikin tänne vaikka sen isäntä lähti. Me oltiin ihan että ei kai toi jää tänne.

Tehtiin pieni iltalenkki ja olikin oikeastaan tosi kivaa että Berttakin oli mukana. Me näytettiin sille meidän lenkkipolkuja vaihteeksi. Mentiin läheiseen koiratarhaan, kun siellä voitiin olla vapaina ihan huoletta, mutta me kaikki kolme vaan toljotettiin Annia sen näköisinä että keksi nyt meille jotain tekemistä.

Yö sujui rauhallisesti, eikä Berttakaan haukkunut Hesarin jakajaa. Bertta nukkui eteisessä odottaen kai että sen isäntä tulisi hakemaan minä hetkenä hyvänsä. Me Villan kanssa käytettiin tilaisuus hyväksemme ja nukuttiin vuorotellen Bertan peitolla. Se oli niin mukavan pehmeä!

Aamulenkin jälkeen vähän lekoteltiin, kunnes Maria tuli hakemaan meitä ja sitten me mentiin koko porukka Maskuun luontopolulle. Siellä oli tosi kivaa! Bertta ja Villa kisaili, mä keskityin poimimaan puolukoita ja mustatorvisieniä ihmisten kanssa.

3 kommenttia:

MariaKatriina kirjoitti...

Te olette kyllä aika epeleitä, kun nukuitte päät vastakkain heti, kun Bertta tuli. Berttaa ei saa kiusata varsinkaan silloin, kun hänen isäntä on poissa!

Anonyymi kirjoitti...

Teillä oli kiva olla hoidossa, vaikka olikin isäntää ikävä. Teidän seurassanne unohtui ikävä. Ja Marian hoidossa oli myös kivaa. Olen onnellinen koira, kun minulla on niin hyvät ystävät. Ja paini Villan kanssa on kyllä parasta mitä tiedän. Sitä Villa-tyttöä on niin mukava vähän ojentaa, kun se uskoo heti tämmöistä vanhempaa tätiä.
Toivoisin pian pääseväni luoksenne hoitoon, vaikka on minun nyt kiva olla kotonakin.
Terveisin
Bertta

Rekku kirjoitti...

Ei me Berttaa kiusattu! Meillä oli oikein kivaa kolmestaan. Täytyy toivoa että saadaan pian olla taas yhdessä, ehkäpä Bertta tulee meille uudestaan hoitoon joskus?