Laihiksella

Jouduin laihikselle! Me käytiin perjantaina eläinlääkärissä rokotuksissa koko konkkaronkka ja samalla käväistiin vaa'alla. Mulle vaaka näytti 38,5 kg! Huhhuh, olen siis lihonut ainakin 5 kg vuoden aikana. Ilmankos heijastinvaljaat on tuntuneet tiukoilta viime aikoina.
Nyt saan vähemmän ruokaa ja pidempiä lenkkejä.
Eilen käytiin illalla pimeässä ja kaatosateessa isännän kanssa pitkä lenkki junaradan toisella puolella. Aina kun jäin vähän joukosta, hyökkäsi Villa mun kimppuun kauhealla raivolla (leikisti kuitenkin, tietysti). Kai mun on uskottava, että pitää liikkua enemmän ja syödä vähemmän.

Pentu tuli taloon

En voi melkein uskoa, että tämä tapahtuu taas: meillä on pieni valkoinen pentu talossa. Edellisellä kerralla pienen totuttelun jälkeen Villasta tuli ihan mukava kaveri, mutta käyköhän nyt samalla tavalla? Sipi on melko ärsyttävä, eikä se aina usko kun haluan pitää kaikki lelut ja luut itselläni. Se vaan sitkeästi tulee lähemmäs ja katsoo mua silmiin. Mä luulen, että kauaa en jaksa esittää kovista, vaan mun on pakko taipua Sipin ystäväksi.
Villa vaan väistelee koko tilannetta, se ei kouluta Sipiä samalla tavalla kuin mä.
Yksi hyvä puoli Sipin tulossa on: me saatiin toinen vesikuppi lattialle. Sipi kun ei ylety juomaan telineessä olevasta kupista.

Tamperelainen

Olen palannut Tampereelle. Meidän uusi koti on nyt täällä. Vietin melkein kaksi viikkoa hoidossa ja oli mukava nähdä, että sillä aikaa koko muuttokaaos ja stressi oli hoidettu. Mun ei tarvinnut lainkaan osallistua!
Täällä on uusia, kivoja lenkkipolkuja. Parasta on se, kun pääsen uimaan Särkijärveen. Siinä samassa järvessä olen pentuna uinut monta kertaa, mutta järven toisessa päässä. Eilen käytiin kaatosateessa Särkijärvellä kävelyllä ja Villan kanssa me jahdattiin toisiamme ja hypittiin isojen kivien päälle. Käytiin myös uimassa yhdessä ja Villa ryösti mun kepin kesken uintireissun.
Tampere vaikuttaa ihan mukavalta!

Ampiaiset

Mulle kävi vähän hassusti eilen. Olin iltalenkillä vähän liian utelias ja työnsin kuononi sellaiseen paikkaan, johon ei olisi pitänyt työntää kuonoa. Sain kimppuuni kauhean määrän ampiaisia ja ne pistivät mua joka puolelle - kuonoon, kaulaan, korviin, selkään, kylkiin ja masuun. Mua alkoi kutittaa ihan kamalasti ja joka paikkaan nousi patteja.
Sain kotona lääkettä ja kyllähän se vähän auttoi. Kutina kuitenkin jatkui ja rapsuttelin itseäni jatkuvasti ja olin kovin levoton koko yön ja aamun. Pääsin iltapäivällä lääkäriin näyttämään kutisevaa turkkiani ja laikukasta ihoani, ja lääkäri laittoi peppuuni kortisonipiikin.
Nyt olo on paljon parempi, oikeastaan ihan hyvä jo.

Ainiin, ilmoitusasia vielä: ympyrä sulkeutuu. Ensi viikolla muutan pentuaikojeni maisemiin Tampereelle. Musta tulee taas tamperelainen!

Pieni hoitaja

Mulla oli täällä viime viikolla pieni hoitaja käymässä. Se rapsutteli mua koko ajan ja kiitokseksi mä nuolin sen kasvot ja kädet monta monta kertaa. Me tullaan tosi hyvin toimeen.

Villaa puri kyy reilu viikko sitten ja se oli aika kamalaa. Nyt se on jo kunnossa kyllä. Jotain hyvää siitä puremasta seurasi kuitenkin: mä pääsin pidemmille lenkeille pari kertaa päivässä ihan ilman Villaa. Se oli niin hauskaa, että mä olin pitkään tosi iloinen siitä.

Takapihan kunkku

Voi pahus! Kun lätkästä päästiin, alkoi jalkapallo. En tykkää!

Onneksi on kesä ja voin lekotella takapihalla sen aikaa, kun sisällä katsotaan jalkapalloa. Mielelläni makoilen takapihalla tai miksen etupihallakin vaikka tuntikausia. Ei tule kylmä eikä kuuma eikä kukaan häiritse. Joskus tosin, jos joku vihollinen kävelee meidän pihan ohi, on nostettava mellakka. Silloin sisältä tulee hyvin nopeasti käsky olla hiirenhiljaa. Tai muuten joudun kuulemma takaisin sisälle.

Oikein mukavaa juhannusta kaikille!

Elämäni paras viikko

Viime viikko oli paras pitkiin aikoihin. Villa oli reissussa ja mä sain olla taas ainoa koira. Ai että mä nautin! Mä muistin taas, millaista on kun kukaan ei hyökkäile kimppuun ja pomota ja kiusaa. Lenkillä kuljin reippaasti häntä pystyssä puolelta toiselle heiluen ja suussani sain kantaa vaikka kuinka isoja keppejä. Kotona sain nukkua rauhassa eikä tarvinnut käydä koko ajan juomassa ja leputtamassa hermoja.
Voisipa elämä olla sellaista koko ajan.

Se aika vuodesta

On taas se aika vuodesta: Mä vaellan hermostuneena yläkerran ja alakerran väillä. Pyydän päästä vuorotellen etupihalle ja takapihalle. Läähätän. Kuolaan. Hilseilen. Haluan rapsutuksia koko ajan. Tahdon ihmisten lähelle ja sitten mahdollisimman kauas.
Kaikki johtuu siitä, että meillä katsotaan telkkarista jääkiekkoa! Aivan kamalaa. Heti kun kanava vaihtuu ja lätkäselostaja aloittaa puhumaan, mä muutun toiseksi koiraksi. Mä inhoan jääkiekkoa!

Talviturkki heitetty!

Hyvää pääsiäistä! Me käytiin Koivuluodossa kävelyllä ja mä päätin, että on aika heittää talviturkki. Pulahdin mereen ja voi että oli mukavaa! Olisin voinut uiskennella vaikka kuinka pitkään. Harmikseni sain vain käväistä kastautumassa ja sitten jo komennettiin pois vedestä. Kuulemma vesi on vielä liian kylmää. Ei minusta!

Nukkumapaikan valita on taidetta

Mun oma peti on alakerrassa, portaiden alla. Lisäksi mulla on oma häkki, jossa saan viettää omaa aikaa. Kuitenkin useimmiten valitsen nukkumapaikaksi yläkerran työhuoneen. Siellä on pehmeä matto, jolla tykkään nukkua. Sen huoneen nimeksi onkin tullut epävirallisesti "Rekun huone".
Joskus on kuitenkin vaikea päättää, missä nukkuisin, jos isäntäväki vielä keikkuu alakerrassa myöhään illalla esimerkiksi tv:n ääressä. Normaalisti menisin jo yläkertaan omaan huoneeseeni nukkumaan, mutta toisaalta tekee mieli olla ihmisten lähellä. Silloin saattaa käydä niin, että jään puoliväliin, eli portaisiin. Siitä voi seurata alakerran tapahtumia, mutta kuitenkin olen melkein yläkerrassa omassa rauhassa.
Portaissa nukkuminen on kuitenkin melko epämukavaa ja ihmisten mielestä jotenkin vaarallistakin. Olen kerran keikahtanut portaalta toiselle hieman unisena ja meinasin tulla rytinällä alas. Emäntä ei myöskään ilmeisesti kauheasti pidä siitä, että naarmutan valkoiseksi maalattuja portaita kuraisilla kynsilläni.