Tänään me oltiin Porissa käyttäytymiskokeessa. Aluksi me seikkailtiin Porissa eikä meinattu löytää koko koepaikkaa, ja lopulta päästiin perille 10 min myöhässä.
Meitä jännitti ihan hirveästi, tai no ainakin Annia. Se ei meinannut pysyä pystyssä kun se oli niin hermostunut.
Meidän kilpailunumero oli 6, joten ehdittiin hyvin katsoa muiden suorituksia ensin. Pari ekaa meni loistavasti, ja me jo ajateltiin että ei me tästä selvitä kun ei olla ollenkaan samalla tasolla. Seuraavat oli vähän lähempänä meidän tasoa, ja yksi koirakko ei läpäissyt koetta. Se jotenkin rauhoitti meidät, että ei sitten ainakaan oltaisi ainoita jotka eivät läpäise.
Sitten tuli meidän vuoro. Ihan tönkkönä Anni käveli kentälle ja minä koitin vain olla mahdollisimman skarppina. Ja hyvin se sitten menikin! Seuraaminen taluttimessa oli vähän hassua, kun ei me sellaista juurikaan olla harjoiteltu. Mä poukkoilin hieman ja sain siitä miinuspisteitä. Henkilöryhmä meni erinomaisesti sekä taluttimessa että vapaana. Sen jälkeen seuraaminen ilman talutinta meni paremmin, kun oli oltiin onnistuttu henkilöryhmässä. Liikkeestä istuminen meni vähän hassusti, kun en oikein tajunnut että pitikö istua vai seistä, ja jäin sitten seisomaan. Se olikin väärin... Liikkeestä maahanmeno ei myöskään mennyt ihan nappiin, sillä Anni joutui komentamaan kaksi kertaa. Luoksetulo meni hyvin, kun olin tosi keskittynyt suorittamaan tehtävää.
Sen jälkeen oli vuorossa enää häirittynä paikallaolo, ja sehän on helppoa. Katselin syrjäsilmällä kun hieno saksanpaimenkoirauros oli kentällä, mutta en häirinnyt sen suoritusta.
Lopulta tuomari oli ilmeisesti hyvällä tuulella, kun se päästi meidät tottelevaisuusosiosta läpi! Sain taputuksia Annilta ja kaikki vaikutti tyytyväisiltä.
Kaupunkiosuudesta suoriuduin hyvin. Siinä piti vain kävellä normaalisti kaikenlaisista häiriöistä piittaamatta, eikä mulla siinä ollut hankaluuksia. Osasin ohittaa käynnistyvän auton, koiran, henkilöryhmän, lenkkeilijän, pyöräilijän ja koiria uudestaan (ne eivät oikeastaan kuuluneet kokeeseen, vaan sattuivat olemaan kadulla ulkoilemassa). Lopussa olin vielä kytkettynä tolppaan ja siinäkin olin rauhallinen.
Sain kilpailutodistuksen ja BH-pinssin. Olen aika tyytyväinen!
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Käyttäytymiskoe
klo
21:36
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Onnea hirveesti, Silkku!! Kyllä me kaikki tiedettiin, että osaat käyttäytyä ihan hurjan hyvin.
Kiitos! On se vaan aika hienoa olla BH-koira :)
..Vau, kun olen kateellinen ja onnellinen, kun saan olla kaverisi!
Terveisin
ystäväsi Bertta
Kyllä säkin Bertta BH-kokeesta varmaan suoriutuisit! Teet vain mitä isäntä käskee, se on helppoa.
Onnea Rekku hienosta suorituksesta! Kyllä flatit pärjää missä vain :-)
Minulla oli tokokurssin päätteeksi loppukoe ja sain kevättodistuksen :-)
Kiitos Esther onnitteluista!
Kiva että olet pärjännyt tokossa, taidat olla tosi taitava! Sinusta oli se hieno juttu Flattiviestissäkin.
Lähetä kommentti