Tässä on mun kesäloman tärkeimmät hetket tiivistettynä!
2 kommenttia:
Anonyymi
kirjoitti...
Moi Rekku ja Villa Teilläpä on ollut kuvista päätellen hauska loma. Kuulin, että olitte ajelleet autolla Suomessa ja saaneet nauttia uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mitä muuta hyvään lomaan enää kuuluu..? No tietenkin kaverien tapaaminen, mutta se taisi jäädä ainakin tällä reissulla tekemättä. Tulkaa käymään luonani niin tavataan ja peuhataan! Tänään sain käydä uimassa. Nyt on taas punkkilääke kuukaudesi voimassa Kesäterveisin Bertta
Kyllä meillä oli oikein mukava loma, ja nähtiin paljon kavereitakin! Itärajalla me tutustuttiin pyreineittekoiran 4,5 kk ikäiseen pentuun, joka oli jo minua isompi! Samassa perheessä oli myös lammaskoiria, mutta niiden kanssa me ei oikein tultu juttuun. Me tavattiin myös kissa, ja mua vähän jännitti se. Sitten me nähtiin myös Hiro Rautalammilla, mutta hänkään ei oikein ollut juttutuulella. No kai se on aika pelottavaa kun kaksi tällaista karskia matkalaista pölähtää pihaan ykskaks. Tuupovaarassa oli pari kivaa pihakoiraa, joiden kanssa Villa teki tuttavuutta, lähinnä hammaskaluston esittelyä. Oli kyllä tosi mukava reissu! Säkin olisit varmaan tykännyt.
Flatti on aina valmis leikkiin ja pieneen kujeiluun. Se on iloinen ja avoin koira. Sillä on hyvä itseluottamus. Se on energinen ja tarkkaavainen. Flatin iloista ja ystävällistä luonnetta kuvastaa alati heiluva häntä. (Flattikerho)
Motto
Hyvä ruoka - parempi mieli.
Virallinen nimi
Taka-Tapiolan Fuuga BH
Lempinimiä
Rekku, Rekkuli, Reksa, Sellu, Rellu, Riku, Pikku-ukko, Heppu, Heppuli, Heppu Pentti, Anssi, Faani, Hans-Börje Bengtsson, Reginald von Beckerstrand, Simo, Dami Moore, Silkku, Äänitarkkailija, Pantti, Mustarakki, Loordonen, Musta hahmo (Hasta muhmo), Mustafa, Päärynäpää, Mads Mikkelsen, Poika pojanpoika
2 kommenttia:
Moi Rekku ja Villa
Teilläpä on ollut kuvista päätellen hauska loma. Kuulin, että olitte ajelleet autolla Suomessa ja saaneet nauttia uimisesta ja hyvästä ruuasta. Mitä muuta hyvään lomaan enää kuuluu..? No tietenkin kaverien tapaaminen, mutta se taisi jäädä ainakin tällä reissulla tekemättä. Tulkaa käymään luonani niin tavataan ja peuhataan!
Tänään sain käydä uimassa. Nyt on taas punkkilääke kuukaudesi voimassa
Kesäterveisin
Bertta
Kyllä meillä oli oikein mukava loma, ja nähtiin paljon kavereitakin!
Itärajalla me tutustuttiin
pyreineittekoiran 4,5 kk ikäiseen pentuun, joka oli jo minua isompi! Samassa perheessä oli myös lammaskoiria, mutta niiden kanssa me ei oikein tultu juttuun. Me tavattiin myös kissa, ja mua vähän jännitti se.
Sitten me nähtiin myös Hiro Rautalammilla, mutta hänkään ei oikein ollut juttutuulella. No kai se on aika pelottavaa kun kaksi tällaista karskia matkalaista pölähtää pihaan ykskaks.
Tuupovaarassa oli pari kivaa pihakoiraa, joiden kanssa Villa teki tuttavuutta, lähinnä hammaskaluston esittelyä.
Oli kyllä tosi mukava reissu! Säkin olisit varmaan tykännyt.
Lähetä kommentti