tiistai 18. heinäkuuta 2006

Kesälomatunnelmia

Olin melkein 2½ viikkoa kesälomalla, ja nyt olen palannut arkeen tänne Espooseen.
Lomalla oli ihanaa! Tepasteltiin Nellan kanssa pihalla kaiket päivät, uitiin, taisteltiin kepistä, painittiin ja nukuttiin. Käytiin me yhtenä pilvisenä päivänä myös Kuusamossa, mutta se ei ollut niin kovin kivaa, kun piti vaan istua autossa.
Lomalla myös ruokavalio oli lomalla: me syötiin melkein joka päivä jotain herkkuja, kuten lihapullia tai makkaraa. Sellaista koiran elämän pitäisi aina olla!
Ainoa huono puoli siellä pohjoisessa oli se, että kuonooni kasvoi kauheita patteja, kun paarmat ja samperin sääsket hyökkäsivät verenhimoisina kimppuuni. Jouduin taas ottamaan kyypakkauksesta pari tablettia, että allergia saatiin kuriin.
En edes ajatellut Annia kertaakaan koko loman aikana, mutta kyllä oli kiva tulla kotiinkin! Hypin juna-asemalla Annia vasten niin monta kertaa, että sillä meni käsivarret ihan naarmuisiksi.
Nyt olen jälleen kotona. Kävin jo tutkimassa tutuiksi tulleet lenkkipolut ja tsekkaamassa mitä kulmille kuuluu.
Ihan kiva olla taas täällä, vaikka kyllä mä sinne pohjoiseen olisin voinut vaikka muuttaa!

Ei kommentteja: